Onnellinen takapihan kanilan omistaja

Kanin liha on hyvää. Takapihan kanilassa tuotetaan parasta mahdollista eläinproteiinia ruoaksi ja hyvää lannoitetta kasvimaalle. Kaninkasvatusta on aina silloin tällöin historian saatossa tarjottu ratkaisuksi ruokapulaan meillä Suomessakin. Kummallista, että ihmiset eivät ole ottaneet neuvoja tosissaan, koska kanin liha on herkullista ja kasvattamiseen ei kannata laittaa laadukkaan rehun lisäksi juurikaan rahaa ellei halua. Laadukas rehu tarkoittaa kanille vettä, heinää, keppejä, hiukan väkirehua ja porkkananpalaa silloin tällöin.

Mitä kannattaa ottaa huomioon, jos harkitsee takapihan kanilaa?

  • Kania pitää hoitaa joka ikinen päivä ympäri vuoden satoi tai paistoi.
  • Kanit ovat papanakoneita. Mihin laitat pehkun? Minä käytän pehkun kasvien lannoittamiseen.
  • Kanit lisääntyvät kuin, no, niinkuin kaniinit .
    Kanimatematiikka: 2 emoa ja yksi uros= 20-50 kania vuodessa. Siksi meillä on nykyisin vain Taavetti ja Tiina.
  • Kanit ovat tautiherkkiä varsinkin keskenkasvuisina. Varaudu säännölliseen siivoamiseen, etteivät pikkuiset tule kipeiksi ja kuolla kupsahda. Onneksi kani on siisti eläin ja tekee tarpeensa omaan itse valitsemaansa vessanurkkaan.
  • Kanin voi joutua teurastamaan yllättäen. Opettele hätäteurastus.
  • Kanit tarvitsevat paljon heinää ruoakseen. Mihin varastoit monta heinäpaalia kerrallaan? Meille mahtuu 5 paalia, se on mielestäni minimihankinta jos aikoo teettää kaneillaan poikasia. Heinän lisäksi kanilla pitää olla jatkuvasti raikasta vettä. Joka päivä sille tarjotaan lisäksi hiukan väkirehua ja pala tuoretta juuresta, kuten porkkanaa. Talvella taajamakani herkuttelee naapuruston joulukuusilla, keväällä omenapuun oksilla ja vuohenputkella, kesällä tuoreilla rikkaruohoilla ja syksyllä ylijäämäomenoilla. Maa-artisokka on hyvä kasvatettava pienellä taajamapihalla, sitä tulee runsaasti ja siitä kanille kelpaa kaikki osat. Jokaiseen uuteen ruokalajiin totutellaan väitellen, ettei mene massu sekaisin.
  • Opettele lukemaan papanoista. Kanin papanat kertovat, miten kani voi.

Kanin asunto

Kani on haitallinen vieraslaji Suomen luonnossa. Siksi häkin on oltava jyrsimisen kestävä. Kani pärjää kesät ja talvet ulkona, mutta sillä pitää olla tuulenpitävä koppi käytössään. Kesä ja kuuma on kanille paksussa turkissaan huono yhdistelmä. Tähän kun lisätään pöpöjä kuhiseva kakkainen maapohja, saadaan tappava yhdistelmä. Siksi on hyvä välttää maapohjaa takapihan kanilan rakentamista suunnitellessaan. Kanilan helppo puhdistettavuus on kaiken a ja o.

Meillä Taavetti ja Tiina asuvat kumpainenkin omassa kahden neliön kopissaan ja pääsevät vuoropäivinä loikkimaan isommalle ukoilualueelle paitsi silloin, kun ovat treffeillä noin kolme viikkoa kerrallaan yhdessä. Ulkoilualue on katettu laatoilla, kopit ovat vesivaneriset. Pehkuna meillä on tällä hetkellä kopeissa turvetta ja heinää, ulkoilualueella haketta. Puru, kutterilastu, olkipelletti ja oljet ovat myös hyviä pehkumateriaaleja.

Kani on yhdyskuntaeläin. Se tykkää, jos on kavereita näkö- ja kuuloetäisyydellä, kunhan eivät tule hänen reviirilleen. Rajaloukkauksesta seuraa usein tappelu, joka voi olla myös hyvin verinen. Toisilleen vieraat naaraat eivät yleensä tule toimeen keskenään, kaksi urosta samassa häkissä tarkoittaa sitä, että kohta toinen on joko hengiltä tai ainakin palliton. Joskus kaksi siskosta on sulassa sovussa meillä kasvattaneet ja imettäneet poikasensa yhdessä. Äiti-tytäryhdistelmässä tyttären poikaset ovat menettäneet henkensä ja äidin pikkuiset ovat saaneet elää. Miten milloinkin. Siksi nykyisin jokainen naaras hoitaa meillä varmuuden vuoksi poikasensa omassa kopissaan, niin suloinen ajatus kuin jaettu äitiys olisikin.

Patakanin tunnusmerkkejä:

  • Pureva kani siirtää tämän taipumuksen lapsilleen. Ei jatkoon.
  • Hammasvikaisuus on yksi sisäsiittoisuuden tunnusmerkki ja hammasviat periytyvät. Ei jatkoon.
  • Puolivuotias kani on hyvä patakani, koska sen turkki on valmis. Neli-viisikuinen on ihan ok patakani myös.
  • Kaikki kanit maistuvat samalta, toiset rodut vaan kasvavat paremmin kuin toiset. Jättirodut, kuten belgianjätti ja ranskanluppa kasvattavat luitaan, jos sellaisesta tykkää. Me harrastetaan sellaisia rotuja, joista saa lihaa. Näitä liharotuja ovat monet suuret rodut kuten suurhopea, wiener ja uudenseelanninpunainen.

Ei sovi patakaniksi

  • Sairas lopetettu tai itsekseen kuollut kani hävitetään taajamassa sekajätteiden mukana, sitä ei syötetä edes koiralle.
  • Hyvin vanha teurastettu kani on kyllä lähes syötävää jos sen jauhaa kunnolla ja yrittää olla ajattelematta, että sitä ihanaa Irmeliä me tässä nyt mutustellaan. Hellepäivän vinkki: Irmelin voi pakastaa kokonaan turkkeineen päivineen ja sahata viipaleita suoraan pakastimesta koirille. Koirat rakastavat Irmeliä ihan sellaisena kuin se on.

Kanimatematiikan perusteet:

Naaras laitetaan aina uroksen häkkiin, koska treffeillä uros kusee kaikki paikat märiksi. Uros ei ole samassa häkissä naaraan kanssa kun naaras poikii, koska

a. Uros kusee kaikki paikat ja pöpöjen takia vain se vahvin poikanen jää henkiin.
b. Väittävät, että uros saattaa syödä poikaset.
c. Naaras on poikimakiimassa heti synnytettyään, eli kuukauden päästä sillä on taas uudet jos uros on samassa häkissä. Jatkuva synnyttäminen käy kunnon päälle ja naaran elämä päättyy nopeasti koska se ei vaan enää jaksa. Kolmeviikkoiset poikaset saattavat jäädä henkiin, jos emo kuolee. Sitä nuorempien suhteen toivo on menetetty.

Me päästetään Taavetti ja Tiina treffeille ensimmäisen kerran tammi-helmikuussa. Saavat olla yhdessä kolme viikkoa, sitten Tiina laitetaan omaan puhtaaseen häkkiinsä tekemään pesää. Emolla on siellä pesäkoppi ja paljon heinää ja olkea pesäntekomateriaaliksi. Emo hoitaa homman yksin: tekee pesän, synnyttää ja imettää. Noin kolmiviikkoiset poikaset tulevat ensimmäistä kertaa pesän ulkopuolelle tutustumaan varovasti muuhun maailmaan. Vanhemmat pääsevät treffeille pari- kolme kertaa vuodessa.

Ensikertalaisella emolla saattaa homma mennä pieleen, mutta jos ei toisellakaan yrittämisellä poikasten hoito onnistu, silloin kyseinen kani on patakani, koska emo-ominaisuudet periytyvät. Huolehdi, että imettävällä emolla on paljon raikasta vettä ja hyvää heinää koko ajan saatavilla. Päivittäistä väkirehuannosta kannattaa myös suurentaa.

Pesäpoikaset opettelevat pikkuhiljaa syömään oikeasti ja juomaan nipasta tai kupista vettä. Parin viikon päästä pesään saa kantaa heinää ja rehua ihan urakalla ja sitten siellä ei kohta enää olekaan enää pikkuisia pomppijoita vaan joukko aika isoja loikkijoita.

Poikaset voisi erottaa emostaan kahdeksanviikkoisina, mutta minä en raatsi. Annan niiden olla emon kanssa pari viikkoa pidempään, ellei emo ole ennättänyt lähteä uusille treffeille.

Kani paistina

Kani on ruokana monipuolista, vähärasvaista, terveellistä ja herkullista lihaa. Kaikki näkyvä rasva kannattaa poistaa koska se ei maistu hyvältä eikä siitä saa mielestäni edes hyvää saippuaa, kun rasvaa tulee yhdestä oikein ruokitusta kanista melko vähän. Meillä kani paloitellaan ja laitetaan ruhonosittain vakumoituna pakastimeen, koska yleensä me teurastetaan monta kania kerrallaan. Luista tulee hyvää lientä keittoihin ja jauhelihaa tulee paljon. Nykyisin kaupan lihahyllyn sijainti on minulle mysteeri. Jos omateurastettu liha loppuu pakkasesta, syödään vielä enemmän herneitä ja papuja. Vielä ei ole loppunut, vaikka juuri pidettiin vuosi taukoa kanin kasvatuksesta.

Takapihan kanin lihaa ei saa myydä eikä luovuttaa oman talouden ulkopuolelle. Onneksi Suomessa on Ruokavirasto säädöksineen! Kanin voi teurastaa ja suolistaa kokemukseni mukaan hyvin epähygieenisesti silloin, kun vasta opetellaan. Mutta kokemus tekee mestarin.

Yksi vastaus artikkeliin “Onnellinen takapihan kanilan omistaja”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *