Omavaraisemmaksi?

Mitä kaikkea täytyy tehdä, että pääsee kaupunkiasujana edes hiukan omavaraisemmaksi? On mukavaa kääriytyä vilttiin takkatulen ääreen, jos tietää, että kaupassa ei ole pakko käydä ruokaostoksilla ja lämmintä piisaa, kun laittaa pökköä pesään. Mutta sitä ihanaa tunnetta takkatulen loimussa on edeltänyt muutamakin vuoden kierto. Ei silti hätää mitään, omavaraisemmaksi tullaan askel askeleelta. Siihen tarvitaan poimimista, kasvattamista, säilyttämistä ja huoltamista.

Kaupunkioloissa poimimiseen on hyvät mahdollisuudet. Mitä syötäviä marjoja lähiseudulla kasvaa? Entä hedelmät? Villivihannekset? Sienet? Rakennustarvikkeita pääsee luvan kanssa poimimaan raksalavoilta. Juuri valmistuneen talon jätelava on huonekalujen poimijan aarreaitta.

Kasvattaminen? Ruokaa pystyy kasvattamaan hiukan parvekkeella. Laita kertaalleen syömäsi ruukkusalaatti multaan ja kastele. Syöt siitä vielä monta satoa. Pienelle pihalle voi hankkia lihakaneja ja kotikanalan. Rehut eläimille tosin pitää yleensä ostaa, harvalla on heinänviljelijää tai kaurapellon omistajaa lähisukulaisena. Jospa isot nurmikkoalueet käännettäisiin perunapelloiksi? Peruna pärjää vähemmällä hoidolla kuin nurmikko ja on parasta mahdollista syötävää voinokareen ja omien kanojen munien kanssa.

Entä ruoan, työvälineiden, rakennustarvikkeiden, lannoitteiden ja kasvualustan säilyttäminen? Tarvitseeko kaiken olla omaa, jos asutaan taloyhtiössä? Huoltaminen on sitten se neljäs juttu: miten pidän tarvikkeet, kodin ja itseni puhtaana, rasvattuna ja toimintakunnossa mahdollisimman omavaraisesti kaupunkioloissa?

Tule luennolle Espoon työväenopistoon maanataina 11.04.2022 klo 17:30 – 19:00, mietitään siellä lisää: https://ilmonet.fi/course/E221648

Tämä on osa omavaraistelijoiden yhteispostausta. Lisää pääset lukemaan täältä:

Kasvuvyöhyke 1:
Kakskulma
Jovela

Kasvuvyöhyke 2
Oma tupa, tontti ja lupa
Sarin puutarhat
Pilkkeitä Pilpalasta

Kasvuvyöhyke 3
Tsajut
Villa Varmo
Harmaa torppa
Majalevon pientila
Caramellia
Varmuusvara
Rakkautta ja maanantimia
Sanni ja farmi

Kasvuvyöhyke 4
Puutarhahetki
Korkeala

Kasvuvyöhyke 5
Korpikuusen tila

Kasvuvyöhyke 7
Korpitalo




7 vastausta artikkeliin “Omavaraisemmaksi?”

  1. Helsingin keskustassa ei kasvatus oikein onnistu. Mutta minulla on mökki ja maata. Tosin asuminen kahdessa paikassa on haastavaa, kastella ja suojata pitäisi siellä, missä en ole. Hyvää pohdintaa, pienestäkin voi aloittaa.

  2. Hitsi miten makee juttu toi kurssi ja ai että miten ärsyttää että olen just silloin reissussa, olispa ollut mahtava päästä mukaan. Onnea kuitenkin siitä ja siihen, tulee varmasti mielenkiintoista!

  3. Voi, kun täälläkin päin olisi tuollaisia tapahtumia! Pitää varmaan itse järjestää…

  4. Asumme hyvien sienimaastojen kupeessa, valitettavasti sen tietää koko muukin maailma ja kaukanakin asuvien tuttujen some-virrassa vilisee kuvia ”takapihan” sienimaastoista.

    Muutama paikallinen tuttu on ratkaissut asian opettelemalla niitä vähemmän tunnettuja sieniä, niitä piisaa kun ne tunnetummat katoavat ”turistien” koreihin.

    1. Meillä myös ”kaikki” käyvät meidän lähimetsässä sienestämässä. Olen oppinut, että keskiviikko ja torstai ovat parhaita sienestyspäiviä jos satoa mielii saada. Kangastatteja ja kangasrouskuja löytyy silti aina, ne jäävät muilta poimimatta. Samoin valkoisia sieniä ja limanuljaskaa näköjään hyljeksitään.

Kommentit on suljettu.