Apilankukasta saa ravintoa ihmiset, eläimet ja pienimmätkin pörriäiset. Haluan elää kuin apilankukka: tuottaa kauneutta, makeutta ja terveyttä itselleni ja muille.
Propolista mehiläiset käyttävät pesän suojelemiseen bakteereita, viruksia ja muita taudinaiheuttajia vastaan. Sillä kitataan pienet raot ja sillä peitetään ja muumioidaan vaarattomiksi jopa pesään päässeet haittaeläimet. Se on pihka-ainetta, joka on kerätty luonnosta kasveista. Propolista voi ottaa talteen raaputtamalla sitä mehiläispesän puukehistä tai asettamalla pesän katon alle erityisen keruulevyn heinä -elokuussa.
Ennen kuin minulla oli mehiläisiä pidin huolta, että kaapistani löytyi aina propolisuutetta pikkuvaivoihin ja lisäämään vastustuskykyä. Nykyisin olen voinut tehdä uutteeni itse. Periaatteessa propolisuute säilyy useita vuosia, mutta itse käytän tuoreinta, alle vuoden ikäistä erää ensinnäkin siitä syystä, että sitä vanhemmat on aina loppu ja tuoreessa on varmasti tallella ihan kaikki tehoaineet.
Teininä pääsin propoliksen avulla eroon huuliherpeksestä ja aftoista. Ihon pieniin nirhaumiin se auttaa aina. Jos kurkku on kipeytymässä, propolis poistaa kivun. Ihmeellinen aine, sitä onkin käytetty tuhansien vuosien ajan parantamaan pikkuvaivoja ja lisäämään vastustuskykyä. On tutkimuksia, joiden mukaan se ennaltaehkäisee syöpää ja sitä käytetään maailmalla myös sytostaattihoitojen tukihoitona. Olen itse sairastanut syövän, joten otan mielihyvin vastaan tämän mehiläisten tarjoaman lahjan.
Maailmalla propolista on tutkittu paljon, merkittäviä suomalaisia tutkimuksia ei ole.
Tästä linkistälöytyy lähes 4000 lääketieteellista artikkelia ja tutkimusta propoliksesta 1950- luvulta lähtien.
Kirjoitus on osa omavaraistelijoiden yhteispostaussarjaa, jota luotsaa Tsajut- blogin Satu ja Korkealan Heikki. Lisää kirjoituksia:
Tänä vuonna meillä on hunajaa myytävänä. Tuplasin pesämäärän, kun aina aikaisemmin hunaja on loppunut jo jouluna kesken. Kesä oli outo kuten Suomen kesät yleensäkin, hunajasta ei tullut tavishunajaa vaan kokoelma erityisiä herkkuja. Hunajaa pääsee ostamaan meidän Espoon kodista, voi samalla vaikka ihastella kanat ja kanit lasten kanssa. Mutta minkä näköinen olisi Helkan herkkukoju, jos vuoden päästä vaikka laittaisin sellaisen tuohon meidän kadun kulmaan?
Tämä on osa omavaraistelijoiden yhteispostausta, jonka aiheena lokakuussa on erilaiset rakennelmat ja rakennushaaveet. Luotsaajina Tsajut- blogin Satu ja Korkealan Heikki. Muita sarjan blogeja pääset lukemaan täältä:
Osterivinokas on helppo ja herkullinen ruokasieni ja lisäksi sillä on monia hyviä ominaisuuksia: Kuituja, hyviä proteiineja ja kivennäisaineita siinä on paljon mutta kaloreita vähän. Siitä voi olla apua kasvannaisten, kuten herpeksen, syylien ja syöpien ennaltaehkäisyssä. Sen syöminen helpottaa kolesteroliongelmissa. (Sinikka Piippo ja Pertti Salo: Terveyttä sienistä. Minervakustannus 2020.) -Eli ihan kelpo sapuska.
Kaikista helpoin viljeltävä sieni ikinä on osterivinokas: etsitään joku kosteahko paikka, jossa ei kasvaisi muuten mitään, keväällä sekoitetaan hieman rihmastoa olkipellettiin, annetaan olla ja korjataan yltäkylläinen sato.
Näin osterivinokas on helppo perata:
Kuivattua osterivinokasta liotan kymmenisen minuuttia, siivilöin ja paistan. Liotusveden käytän ruoanlaittoon. Mausteeksi sopii esimerkiksi curry ja pippuri. Raparperi ja osterivinokas on lyömätön yhdistelmä suolaisissa ruoissa.
Syömään!
Tämä on osa omavaraistelijoiden yhteispostausta, luotsaajina Tsajut-blogin Satu ja Korkealan Heikki. Lisää syyskuun postauksia voit lukea täältä:
Ruoan säilyttäminen maassa on niin helppoa, että melkein hävettää. Ensin ihan läpällä kokeiltiin: kaivettiin maahan kaksi vanhaa lavakaulusta päällekkäin ja laitettiin sinne kuoppaan syksyllä perunoita pyykkikorissa. Jotain lanttuja me sinne muistaakseni laitettiin myös. Päälle naapurin vanhat villamatot ja ohut styroxlevy, pääällimmäiseksi vaneri. Siellä säilyivät kaikki paitsi styroxlevy. Se hajosi juuttuessan metalliin, koska oltiin laitettu lavakaulukset väärin päin.
Seuraavana kesänä kaivettiin lisää, laitettiin betoniseinämät kuoppaan ja tukevampi kansi. Perunat säilyvät siellä sellaisenaan, juurekset laitetaan hiekka- tai turveämpäreihin. Eikä taaskaan mitään ongelmaa säilyvyydessä. Tosin lasipurkkien kannet ruostuvat hiukan, joten seuraavana vuonna niille pitää olla uudet.
Miksi olen aiemmin luullut, että en voi kasvattaa juureksia, koska meiltä puuttuu kunnollinen säilytystila? Hiukan huijattu olo.
Tämä on osa omavaraistelijoiden yhteispostausta, jota luotsaavat Tsajut-blogin Satu ja Korkealan Heikki. Muut blogit voit lukea täältä:
Mehiläiset, pienet villit pörriäiset joiden ansiosta me saamme syödäksemme. Toki kasvien pölytystyössä on tärkeä osa kimalaisilla, erakkomehiläisillä, kukkakärpäsillä ja muilla, mutta minä olen hurahtanut mehiläisiin. Vuosi vuodelta tauti vain pahenee.
Mehiläisen pölytyshyöty on yli kymmenkertainen verrattuna hunajasta saatavaan hyötyyn. Eli melkein joka vuosi on täytynyt ostaa uusi pakastin tai tehdä maakuoppa säilykkeille. Viime kesänä mies onneksi kunnosti maakellarin. Sinne mahtuu.
Ja hunaja: sulaa kultaa! Toisina kesinä mehiläiset antavat sitä runsain mitoin, toisinaan herkku loppuu jo ennen joulua. Riippuu kesästä: onko lämmintä, eihän ole liian lämmintä tai kylmää, sataahan, eihän enää sada. Pääsatokausi, eli se aika kun vadelma, apila ja horsma kukkii, kestää Suomessa kolme viikkoa ja voi vaan toivoa, että silloin on sopivasti lämpöä ja sadetta eikä mitään liikaa eikä liian vähän.
Ennen painuin kovilla helteillä ostoskeskuksen ilmastoituun viileyteen, nyt pakkaan pakettiauton täyteen monenlaista laatikkoa ja värkkiä ja ajan mehiläispesille. Siellä tarkenee hyvin. Mehiläishoitajan työmäärään ja satokauden lyhyyteen nähden hunaja on Suomessa puoli-ilmaista. Mutta ne mehiläiset, lahjomattomat villit… ja se tunnelma ja tuoksut… äänet, kun avaat auton oven ja menet laatikoinesi metsän keskelle. Polkua pitkin kävelee kaurisemo poikasineen. Viljelijä on traktorillaan tehnyt turvallisen ajoväylän sinua varten. Aamu on vielä ihanan siedettävän viileä. Siellä ne lentävät, pikkuiset ahkerat työläiset. Vähän kuin eläisin unelmaani.
Joka vuosi täytyy kokeilla jotain uutta. Minulla se on mehiläistarhauksen laajentaminen parista pesästä pariinkymmeneen. Josko nyt hunajaa riittäisi kevääseen asti?
Suuntana omavaraisuus -sarja
Tämä on osa omavaraistelijoiden yhteispostausta, jota luotsaavat Tsajut-blogin Satu ja Korkealan Heikki. Muut heinäkuun postaukset näet täältä:
Meidän mökki on omavaraistelun paras paikka. Talvella haaveillaan, keväällä käännetään maata ja lannoitetaan, kesällä kasvatetaan ja poimitaan ruokaa, syksyllä korjataan sato ja talveksi vetäydytään kaupunkiasuntoon takkatulen ääreen. Koko ajan nautitaan, saadaan liikuntaa ja hyvää ruokaa yllin kyllin.
Möksätontti hankittiin tasan kaksikymmentä viisi vuotta sitten. Sitä pitääkin juhlia! Haluttiin varautumismaata, sellaista jossa voi kasvattaa porkkanaa jos ruoka loppuu maailmasta. Rappiotilasta on kehkeytynyt ihana salainen puutarha, jonka herkkuvalikoima laajenee vuosi vuodelta. Hehtaari riittää melko hyvin, kun siinä on avointa maata ruoan kasvatukseen, puita lämmitykseen sekä paikka nukkumiseen, peseytymiseen ja ruoanlaittoon. Porkkana siellä ei jostain syystä kasva.
Tämä on osa omavaraistelijoiden yhteispostausta jota luotsaavat Tsajut-blogin Satu ja Korkealan Heikki. Lisää blogeja voit lukea täältä:
Tila loppuu aina kesken. Voi kun olisi lämmitettävä. Voi kun joku siivoaisi.
Kotona: pikkuinen kaupasta ostettu kasvihuone. Pidentää esikasvatusaikaa, keväällä kätevä. Kaksi viiniköynnöstä täyttää melkein koko hökkelin. Mahtuu enää 3 tomaattia ja sitten se on siinä.
Mökillä: ihanaihana miehen tekemä. ️Mökille mahtuu riittävän monta tomaatin tainta kasvamaan, vesihuolto hoituu akka ja kannu- kasteluautomaatilla. Omaa tomaattia syödään heinä-lokakuussa, säilöntään sitä ei riitä. Sääli. Mökkikasvihuone on maapohjalla. Lannoite levitetään kasvupenkeille loppusyksystä. Yhden talven yli kompostoitunutta ihmislantaa laitetaan vielä toiseksi talveksi jälkikompostoitumaan ja keväällä istutusalusta on heti valmis tuhkan lisäyksen jälkeen.
Mikä kasvi olisi tomaattia tuottoisampi kasvihuoneolosuhteissa? Niin, että riittäisi koko vuodeksi ja olisi lisäksi hyvää? Paha jää syömättä.
Tämä on osa omavaraistelijoiden yhteispostausta, jota luotsaavat Tsajut-blogin Satu ja Korkealan Heikki. Muut sarjan blogit voit lukea täältä:
Kanin liha on hyvää. Takapihan kanilassa tuotetaan parasta mahdollista eläinproteiinia ruoaksi ja hyvää lannoitetta kasvimaalle. Kaninkasvatusta on aina silloin tällöin historian saatossa tarjottu ratkaisuksi ruokapulaan meillä Suomessakin. Kummallista, että ihmiset eivät ole ottaneet neuvoja tosissaan, koska kanin liha on herkullista ja kasvattamiseen ei kannata laittaa laadukkaan rehun lisäksi juurikaan rahaa ellei halua. Laadukas rehu tarkoittaa kanille vettä, heinää, keppejä, hiukan väkirehua ja porkkananpalaa silloin tällöin.
Mitä kannattaa ottaa huomioon, jos harkitsee takapihan kanilaa?
Kania pitää hoitaa joka ikinen päivä ympäri vuoden satoi tai paistoi.
Kanit lisääntyvät kuin, no, niinkuin kaniinit . Kanimatematiikka: 2 emoa ja yksi uros= 20-50 kania vuodessa. Siksi meillä on nykyisin vain Taavetti ja Tiina.
Kanit ovat tautiherkkiä varsinkin keskenkasvuisina. Varaudu säännölliseen siivoamiseen, etteivät pikkuiset tule kipeiksi ja kuolla kupsahda. Onneksi kani on siisti eläin ja tekee tarpeensa omaan itse valitsemaansa vessanurkkaan.
Kanin voi joutua teurastamaan yllättäen. Opettele hätäteurastus.
Kanit tarvitsevat paljon heinää ruoakseen. Mihin varastoit monta heinäpaalia kerrallaan? Meille mahtuu 5 paalia, se on mielestäni minimihankinta jos aikoo teettää kaneillaan poikasia. Heinän lisäksi kanilla pitää olla jatkuvasti raikasta vettä. Joka päivä sille tarjotaan lisäksi hiukan väkirehua ja pala tuoretta juuresta, kuten porkkanaa. Talvella taajamakani herkuttelee naapuruston joulukuusilla, keväällä omenapuun oksilla ja vuohenputkella, kesällä tuoreilla rikkaruohoilla ja syksyllä ylijäämäomenoilla. Maa-artisokka on hyvä kasvatettava pienellä taajamapihalla, sitä tulee runsaasti ja siitä kanille kelpaa kaikki osat. Jokaiseen uuteen ruokalajiin totutellaan väitellen, ettei mene massu sekaisin.
Opettele lukemaan papanoista. Kanin papanat kertovat, miten kani voi.
Kanin asunto
Kani on haitallinen vieraslaji Suomen luonnossa. Siksi häkin on oltava jyrsimisen kestävä. Kani pärjää kesät ja talvet ulkona, mutta sillä pitää olla tuulenpitävä koppi käytössään. Kesä ja kuuma on kanille paksussa turkissaan huono yhdistelmä. Tähän kun lisätään pöpöjä kuhiseva kakkainen maapohja, saadaan tappava yhdistelmä. Siksi on hyvä välttää maapohjaa takapihan kanilan rakentamista suunnitellessaan. Kanilan helppo puhdistettavuus on kaiken a ja o.
Meillä Taavetti ja Tiina asuvat kumpainenkin omassa kahden neliön kopissaan ja pääsevät vuoropäivinä loikkimaan isommalle ukoilualueelle paitsi silloin, kun ovat treffeillä noin kolme viikkoa kerrallaan yhdessä. Ulkoilualue on katettu laatoilla, kopit ovat vesivaneriset. Pehkuna meillä on tällä hetkellä kopeissa turvetta ja heinää, ulkoilualueella haketta. Puru, kutterilastu, olkipelletti ja oljet ovat myös hyviä pehkumateriaaleja.
Kani on yhdyskuntaeläin. Se tykkää, jos on kavereita näkö- ja kuuloetäisyydellä, kunhan eivät tule hänen reviirilleen. Rajaloukkauksesta seuraa usein tappelu, joka voi olla myös hyvin verinen. Toisilleen vieraat naaraat eivät yleensä tule toimeen keskenään, kaksi urosta samassa häkissä tarkoittaa sitä, että kohta toinen on joko hengiltä tai ainakin palliton. Joskus kaksi siskosta on sulassa sovussa meillä kasvattaneet ja imettäneet poikasensa yhdessä. Äiti-tytäryhdistelmässä tyttären poikaset ovat menettäneet henkensä ja äidin pikkuiset ovat saaneet elää. Miten milloinkin. Siksi nykyisin jokainen naaras hoitaa meillä varmuuden vuoksi poikasensa omassa kopissaan, niin suloinen ajatus kuin jaettu äitiys olisikin.
Patakanin tunnusmerkkejä:
Pureva kani siirtää tämän taipumuksen lapsilleen. Ei jatkoon.
Hammasvikaisuus on yksi sisäsiittoisuuden tunnusmerkki ja hammasviat periytyvät. Ei jatkoon.
Puolivuotias kani on hyvä patakani, koska sen turkki on valmis. Neli-viisikuinen on ihan ok patakani myös.
Kaikki kanit maistuvat samalta, toiset rodut vaan kasvavat paremmin kuin toiset. Jättirodut, kuten belgianjätti ja ranskanluppa kasvattavat luitaan, jos sellaisesta tykkää. Me harrastetaan sellaisia rotuja, joista saa lihaa. Näitä liharotuja ovat monet suuret rodut kuten suurhopea, wiener ja uudenseelanninpunainen.
Ei sovi patakaniksi
Sairas lopetettu tai itsekseen kuollut kani hävitetään taajamassa sekajätteiden mukana, sitä ei syötetä edes koiralle.
Hyvin vanha teurastettu kani on kyllä lähes syötävää jos sen jauhaa kunnolla ja yrittää olla ajattelematta, että sitä ihanaa Irmeliä me tässä nyt mutustellaan. Hellepäivän vinkki: Irmelin voi pakastaa kokonaan turkkeineen päivineen ja sahata viipaleita suoraan pakastimesta koirille. Koirat rakastavat Irmeliä ihan sellaisena kuin se on.
Kanimatematiikan perusteet:
Naaras laitetaan aina uroksen häkkiin, koska treffeillä uros kusee kaikki paikat märiksi. Uros ei ole samassa häkissä naaraan kanssa kun naaras poikii, koska
a. Uros kusee kaikki paikat ja pöpöjen takia vain se vahvin poikanen jää henkiin. b. Väittävät, että uros saattaa syödä poikaset. c. Naaras on poikimakiimassa heti synnytettyään, eli kuukauden päästä sillä on taas uudet jos uros on samassa häkissä. Jatkuva synnyttäminen käy kunnon päälle ja naaran elämä päättyy nopeasti koska se ei vaan enää jaksa. Kolmeviikkoiset poikaset saattavat jäädä henkiin, jos emo kuolee. Sitä nuorempien suhteen toivo on menetetty.
Me päästetään Taavetti ja Tiina treffeille ensimmäisen kerran tammi-helmikuussa. Saavat olla yhdessä kolme viikkoa, sitten Tiina laitetaan omaan puhtaaseen häkkiinsä tekemään pesää. Emolla on siellä pesäkoppi ja paljon heinää ja olkea pesäntekomateriaaliksi. Emo hoitaa homman yksin: tekee pesän, synnyttää ja imettää. Noin kolmiviikkoiset poikaset tulevat ensimmäistä kertaa pesän ulkopuolelle tutustumaan varovasti muuhun maailmaan. Vanhemmat pääsevät treffeille pari- kolme kertaa vuodessa.
Ensikertalaisella emolla saattaa homma mennä pieleen, mutta jos ei toisellakaan yrittämisellä poikasten hoito onnistu, silloin kyseinen kani on patakani, koska emo-ominaisuudet periytyvät. Huolehdi, että imettävällä emolla on paljon raikasta vettä ja hyvää heinää koko ajan saatavilla. Päivittäistä väkirehuannosta kannattaa myös suurentaa.
Pesäpoikaset opettelevat pikkuhiljaa syömään oikeasti ja juomaan nipasta tai kupista vettä. Parin viikon päästä pesään saa kantaa heinää ja rehua ihan urakalla ja sitten siellä ei kohta enää olekaan enää pikkuisia pomppijoita vaan joukko aika isoja loikkijoita.
Poikaset voisi erottaa emostaan kahdeksanviikkoisina, mutta minä en raatsi. Annan niiden olla emon kanssa pari viikkoa pidempään, ellei emo ole ennättänyt lähteä uusille treffeille.
Kani paistina
Kani on ruokana monipuolista, vähärasvaista, terveellistä ja herkullista lihaa. Kaikki näkyvä rasva kannattaa poistaa koska se ei maistu hyvältä eikä siitä saa mielestäni edes hyvää saippuaa, kun rasvaa tulee yhdestä oikein ruokitusta kanista melko vähän. Meillä kani paloitellaan ja laitetaan ruhonosittain vakumoituna pakastimeen, koska yleensä me teurastetaan monta kania kerrallaan. Luista tulee hyvää lientä keittoihin ja jauhelihaa tulee paljon. Nykyisin kaupan lihahyllyn sijainti on minulle mysteeri. Jos omateurastettu liha loppuu pakkasesta, syödään vielä enemmän herneitä ja papuja. Vielä ei ole loppunut, vaikka juuri pidettiin vuosi taukoa kanin kasvatuksesta.
Tätä postausta luet omalla vastuulla. Jos alkaa tuntua pahalta, lopeta. Kerron nimittäin asioista, joita olen itsekseni omassa kodissa ja pihapiirissä tehnyt useita kymmeniä vuosia enkä ole paljoa niistä aikaisemmin hiiskunut. On hyvä testata ennenkuin kertoo, mitä on tullut puuhailtua.
Eli nyt seuraa paljastus: (tässä vaiheessa voit vielä lopettaa)
pintakompostointia olen tehnyt 40 vuotta
lämpökompostori minulla on ollut 35 vuotta
ihmislantaa olen kompostoinut 25 vuotta, kanan-ja kaninlantaa kymmenen vuotta
bokashia olen kokeillut nelisen vuotta. En taida enää viitsiä, ehkä.
Pintakompostointi
Jos ihmisen tarvitsee lukea vain yksi kirja kasvattaakseen ruokaansa itse, se on Ruth Stoutin Vaivatonta puutarhanhoitoa. Alkuperäisteos on vuodelta 1971 The Ruth Stout No-Working Garden Book. Minulla on vuoden 1984 suomenkielinen versio, mutta älä luulekaan, että lainaisin. Jalomielisyyden puuskassa annoin erään hyvän ystävän pitää sitä kerran kädessään. Siinä kirjassa on kaikki, ja sanoman ydin on kate. Kata paksulti ja koko ajan niin maa kasvaa runsaan sadon. Aloittamisesta kestää kolme vuotta ja sen jälkeen puutarhanhoito on melkein lastenleikkiä, jos vaan jatkaa uutteraa kattamista.
Kattaa voi monella tavalla. Kun otan uuden maapalan käyttöön, peitän sen isolla mustalla muovilla tai valoa läpäisemättömällä pressulla vuodeksi tai pariksi. Näin kuolevat monivuotiset rikkaruohot. Reunojen kanssa pitää olla tarkkana, sillä innokkaat nuoret juuret odottavat noin puolen metrin päässä pressun reunojen sisäpuolella aloittaakseen uuden vahvan kasvun. Monivuotiset rikat ovat mielestäni ärsyttävimpiä. Yksivuotisten kanssa pärjää paremmin, kun peittää ne oljilla, heinällä, sanomalehtisuikaleilla, hakkeella tai mitä nyt sillä hetkellä sattuu löytymään.
Pintakompostoinnilla hoidetaan matoja, puutarhurin parasta karjaa: ne pitävät kasvualustan ilmavina ja lannoittavat kasvisi. Katteen alla maa pysyy kosteana kuivalla kelillä ja kate ehkäisee liikaa märkyyttä rankkasateella. Paras kate on paksu kerros nurmisilppua. Jos sitä ei ole, käytän haketta ja olkea. Silloin lisään pinnalle myös jotain typpipitoista, kuten kanin- tai kanankakkaa ja jos akuuttia typentarvetta toisinaan ilmenee, kyykkypissillä se hoituu nopeasti.
Lämpökompostori
Ruoantähteet kompostoidaan meillä suurissa arkuissa, jotka on jaettu kahteen osaan. Toista täytetään ja toisessa jälkikompostoituu. Jälkikompostoituvien lohkon sisältö kyyditetään aina alkusyksystä mökille tekeytymään vielä vuodeksi, sen jälkeen meillä on valmista lannoitetta kasvimaalle. Eli elokuussa aletaan, vuoden verran täytetään ja seuraavana vuonna saa levätä ja jälkikompostoitua. Toisen talven yli jälkikompostoituu kasassa mökillä kasvimaalla siinä kohdassa, missä aiotaan kasvattaa kurpitsaa. Kahden talven yli kompostointi on varotoimi, koska kompostoimme myös ihmislantaa. Sinä vuonna, kun aloitimme makkilannan kompostoinnin mökin lisäksi myös taajamakodissamme, loppui kompostin haiseminen. Aikaisempina vuosina haju oli välillä ongelma.
Ihmislanta
Seosaine ja pönttö ovat kahdenkymmenen litran ämpäreissä. Pönttö viedään käytön jälkeen ulos piiloon.
Ihmisannan kompostointi on varmuuden vuoksi hyvä opiskella kunnolla ennen aloittamista, ettei vaikkapa pilaa pohjavettä tai lisää salaatin mukana suolinkaisten munia lautaselleen. http://humanurehandbook.com/downloads/Humanure_Finnish_All.pdf on mielestäni paras opas tähänastisista.
Lannasta sapuskaksi
Kaninpehku menee lavakauluksiin lämpöpenkiksi kurkun kasvatusta odottamaan. Alimmaksi laitetaan risuja ja rikkaruohoja, päälle pehkua ja multaa. Kun seos lämpenee, voi aloittaa taimien esikasvatuksen lavassa. Saa aikaisin kirvatonta vihreää satoa vaikkapa Mizunasta, joka on kirppojen hyökkäyksen kohteena myöhemmin kesällä. Muut kaalikasvit säilyvät paremmin, kun kirpat mellastavat mieluiten Mizunassa.
Ihmislantaa kompostoidaan siis kahden talven yli ja sen jälkeen se on käyttökelpoista kasvimaalle. Monta vuotta ollaan saatu hieno tomaattisato pelkän kompostin ja tuhkan voimalla. Raparperi meillä istutetaan niin, että kuoppaan pohjalle kaadetaan tyhjennettävän kakkaämpärin sisältö, vähän multaa päälle ja raparperin taimi. Odotetaan kaksi vuotta ennen sadonkorjuuta ja sen jälkeen raparperille ei tarvitse tehdä ikinä mitään, se vain kasvaa ja kasvaa ja tuottaa syötävää.
Kanalan pehkua saatetaan kompostoida yhden talven yli koska kanala tyhjennetään kesällä. Lämpöpenkissä tuore kanalan pehku on hyvää jos käyttää sitä raakana, samoin kurpitsan kasvualustana. Kaneja meillä on kakan takia. Saa niistä toki paistejakin, mutta kanin pehku on helpoin lannoite, koska siinä on yleensä kateaines mukana. Sitä käytämme lämpöpenkkiin ja suoraan katteeksi viljelykierron ensimmäisen vuoron kasveille.
Karjalaismuorin elonpäivät alkoivat loppua ja pappi tuli antamaan viimeistä voitelua. Pappi kysyi: ”Miten muori ajattelee iäisyytensä viettävän, taivaan iloissa vai helvetin tulessa?” Siihen muori vastasi: ”Mitä mie vanha iloloist’, koha miss’ on lämmin.”
Meillä tarkenee. Tuli palaa saunan kiukaassa joka ilta ja kylmillä ilmoilla vuorotellen myös takassa, hellassa tai leivinuunissa. Saunominen on säästämistä kaiken muun hyvän lisäksi.
Jokainen talouden ulkopuolelle hävitykseen lähtevä esine tai aine on tappio. Naapuri sanoi, että jos sulla on jotain roskaa, tuo se Helkan oven eteen, Helka kyllä keksii sille käyttöä. Ja sillä periaatteella on menty. Esineiden ja materiaalien virta täytyy olla kotiinpäin. Näitä asioita rakkaat naapurit, ystävät ja kylänmiehet meille säännöllisesti tuovat sen lisäksi, että me itsekin niitä kerätään ja säästetään:
futonpatjat
syksyn lehdet ja puuhake
lasipurkit
maitotölkit
sanomalehdet
kesämökit ja varastot
huonekalut
tiskialtaat
vessapaperirullat
vaatteet
Kaikki tavara on jo tehty. Sitä ei ole pakko ostaa kuin hiukan, jos ei ehdi odottaa milloin tarpeellinen tavara tulee kohdalle. Meiltä lähtee naapureille ja ystäville hunajaa, käsitöitä, koruja, kasviksia ja lannoitteita.
Ruokaa täytyy ostaa, koska me ei kasvateta viljaa, herneitä, pippuria, maitoa, suolaa eikä sokeria. Onneksi on suursäkit: rehuhernesäkistä syö hyvin pitkään meidän pieni perhe. Kanoille tehdään soppa perkeistä. Siihen päätyy herneiden joukosta pienet kivet, kuorelliset viljanjyvät ja ne siemenet, joita en tunne. Kahdenkymmenen kilon säkki luomuvehnänjyviä on puoli-ilmainen, kun ottaa huomioon miten paljon ravintoa se sisältää. Ruista saadaan vaihtamalla sitä hunajaan. Viljamylly meille hankittiin kolmisenkymmentä vuotta sitten, vielä sama kone pelittää.
Eläinten rehut ostetaan. Niissä säkeissä on valmiiksi mietitty optimaaliset muroseokset kanoille ja kaneille ja eläimet sitten tuottavat meille mahtavaa lantaa seuraavan kesän kasvatuksiin. Tuhkat viedään pesästä kasvimaalle, niin kalkkikaupoille ei tarvitse lähteä. Materiaali kiertää omaa kehäänsä talouden sisällä.
Pinot Noir
Kevään alkaessa omavaraistelusuunnitelmat etenevät. Olen kuullut, että jos laitetaan aikaisin keväällä tikku pystyyn maitotölkkiin, se muuttuu viimeistään pääsiäisyönä Pinot Noiriksi. Pakko tuota on kokeilla.
Lumi alkaa sulaa, kohta päästään puusavottaan ja siellä, jos missä, tulee lämmin!
Tämä on osa omavaraistelijoiden yhteisbloggaussarjaa, jota luotsaavat Tsajut-blogin Satu ja Korkeala-blogin Heikki. Muita sarjan blogeja voit lukea täältä:
Helmikuun yhteispostauksessa on aiheena juoma sekä kunkin kirjoittajan omavaraistelusuunnitelman eteneminen.
Hyvät humalat
Minä haluan kertoa humalasta. Se kasvoi meidän ja naapurin välisellä aidalla jo silloin, kun rakennettiin tämä talo. Ensimmäiset parikymmentä vuotta se lähinnä ärsytti: joka syksy naapuri leikkasi kuolleet versot omalta puoleltaan joten minunkin täytyi lähteä pihatöihin, etten vaikuttaisi laiskimukselta. Nyt rakastan sitä köynnöstä, ensi keväänä otan siitä uusia alkuja myös ystäväni mökkipihalle kasvamaan.
Humalatee hunajan kera antaa parhaat yöunet. Ihminen nukahtaa ilman hikistä pyöriskelyä ja unen hermostunutta odottelua melkein tuosta vaan. Ainakin minä nukahdan. Humalasta olen kerännyt sen emikukintoja eli humalankäpyjä siinä vaiheessa, kun niissä alkaa näkyä hiukan ruskeita pisteitä. Kuivatan joka vuosi uuden sadon ja vien vanhat kompostiin, koska maku hiipuu talven mittaan. Humalan latinankielinen nimi on Humulus lupulus. Käpyjen keltaiset nystyt sisältävät lupuliinia. Se koostuu karvasaineista nimeltään humuloni ja lupuloni sekä haihtuvista aineista, kirjoitaa Toivo Rautavaara teoksessa Terveysteetä luonnonkasveista (WSOY 1982). Humuloni ja lupuloni lisäävät ruokahalua sekä edistävät ruoansulatusta, haihtuvilla aineilla on rauhoittava vaikutus. Jotkut ovat saaneet humalateestä apua tupakasta vieroittautumiseen. Tupakan poltto taas ehkäisee humalan rauhoittavaa ja sressiä lievittävää vaikutusta.
Piippo, Sinikka 2017: Mielen ruokaa. Minerva Kustannus. Helsinki Rautavaara, Toivo 1980: Miten luonto parantaa. WSOY. Porvoo. Rautavaara, Toivo 1982 : Terveysteetä luonnonkasveista. WSOY. Porvoo
Eräs slowfood- projekti
Omavaraistelua olen edistänyt hidasruokaprojektilla, joka alkoi viime vuoden keväänä tai ehkä jo sitä edeltävänä syksynä. Olin säästänyt porkkanan ja palsternakan kellarisäilytyksen hiekat. Alkukevään kestorikkoja nyppiessä muistin, että jos rikkaruohoja ja hiekkaa yhdistää pussiin ja unohtaa koko asian, saa oivallista kylvömultaa. Tehtiin niin, pussitettiin rikkaruohoja juurineen ja käytettyä hiekkaa. Syksyllä raahasin pussit kasvihuoneeseen samalla kun vein sinne muutakin multaa kevättä odottamaan.
Rikkaruohot ja hiekka olivat kuin olivatkin muuttuneet kylvömullaksi omia aikojaan! Muutama päivä sitten seuloin juurenpalat ja kivet pois. Paistoin multaa kahdessasadassa asteessa kiertoilmauunissa. Kodissamme leijaileva tuoksu muistutti kissanpissan ja homeisen saunan sekoitusta. Viilentyneeseen multaan sekoitin hiukan kalkkijauhetta ja nyt kelpaa kylveskellä. Paitsi että viikon välein pitää paistaa lisää, kun edellinen satsi loppuu. Ehkä lämmitän leivinuunin, se vie hajut piippua pitkin taivaan tuuliin.
Chili on itänyt, suippopaprikat kylvin juuri. Herneenversoja syödään päivittäin. Ihan näinä päivinä multaan pääsee yrttiselleri ja mukulaselleri.
Tämä on osa omavaraistelijoiden yhteispostaussarjaa. Meitä on monta kirjoittamassa:
Vain omaan elämäänsä voi vaikuttaa. Siksi haluan, että elämässäni on iloa, lämpöä ja hyvää sapuskaa. Siksi omavaraistelen. En voi muuttaa ympäröivää yhteisöä vaikka kuinka ahdistuisin ilmaston lämpenemisestä, pölyttäjäkadosta, pandemioista sun muusta. Ahdistun silti. Siksi minulla on kasvimaa, kasvulavoja, mehiläisiä, kanoja, kaneja, puulämmitys ja valtavan suuret kompostorit. Säästän jokaisen pahvilaatikon, sanomalehden ja tuhkat pesästä kasvattaakseni ruokaani itse. Oman ruoan kasvatus ja säilöntä tuottaa minulle iloa, samoin kuin satunnaiset kauppareissut lähimarkettiin: mitäköhän kivaa punalaputettua tänään poistohyllystä löytyykään?
Vanha vuosi 2020 on ollut minunlaiselleni omavaraistelijalle melko hyvä: keväällä sosiaaliset kuviot supistuivat minimiin, tarmon pystyi suuntaamaan kylvöhommiin. Kesällä riitti kasvimaalla ja mehiläispesillä töitä ja syksyllä maakuopat, pakastin ja kuivaruokakaapit täyttyivät. Hunajaa tuli ennätysvähän, sitä ei juurikaan riittänyt myytäväksi, vaihdantatalouden ylläpitoon kylläkin. Nyt pakastimessa on vastapyydetyn peuran paistia sekä ruokakomerossa marraskuussa puristettua assisilaista luomuoliiviöljyä. Nautin.
Vuonna 2021 alan opetella hasselpähkinän viljelyä, mies kaatoi varjostavat kuusipuut meidän pähkinälehdosta pari päivää sitten. Saadaan helpotettua ilmastoahdistusta omalta osaltamme: huoltovarmuus lisääntyy kun pähkinät alkavat menestyä lämpenevässä ilmastossa. Saadaanko muutaman vuoden päästä joulupuuroon mantelit omasta pihasta?
Tästä tekstistä aloitin ensimmäisen oikean blogin pidon opettelun osana omavaraistelijoiden yhteispostaussarjaa. Minun elämäni tapahtuu kasvuvyöhykkeellä 1b. Pienellä taajamapihalla Espoossa elää kanat ja kanit. Parin aarin kasvimaa, monta mehiläispesää ja pähkinälehto löytyvät mökkitontilta Lohjalta.
Linkkejä muihin yhteispostaussarjan blogeihin löydät täältä:
