Omavaraistelun ideologia

Raparperiketsuppipurkkeja

Vain omaan elämäänsä voi vaikuttaa. Siksi haluan, että elämässäni on iloa, lämpöä ja hyvää sapuskaa. Siksi omavaraistelen. En voi muuttaa ympäröivää yhteisöä vaikka kuinka ahdistuisin ilmaston lämpenemisestä, pölyttäjäkadosta, pandemioista sun muusta. Ahdistun silti. Siksi minulla on kasvimaa, kasvulavoja, mehiläisiä, kanoja, kaneja, puulämmitys ja valtavan suuret kompostorit. Säästän jokaisen pahvilaatikon, sanomalehden ja tuhkat pesästä kasvattaakseni ruokaani itse. Oman ruoan kasvatus ja säilöntä tuottaa minulle iloa, samoin kuin satunnaiset kauppareissut lähimarkettiin: mitäköhän kivaa punalaputettua tänään poistohyllystä löytyykään?

Vanha vuosi 2020 on ollut minunlaiselleni omavaraistelijalle melko hyvä: keväällä sosiaaliset kuviot supistuivat minimiin, tarmon pystyi suuntaamaan kylvöhommiin. Kesällä riitti kasvimaalla ja mehiläispesillä töitä ja syksyllä maakuopat, pakastin ja kuivaruokakaapit täyttyivät. Hunajaa tuli ennätysvähän, sitä ei juurikaan riittänyt myytäväksi, vaihdantatalouden ylläpitoon kylläkin. Nyt pakastimessa on vastapyydetyn peuran paistia sekä ruokakomerossa marraskuussa puristettua assisilaista luomuoliiviöljyä. Nautin.

Vuonna 2021 alan opetella hasselpähkinän viljelyä, mies kaatoi varjostavat kuusipuut meidän pähkinälehdosta pari päivää sitten. Saadaan helpotettua ilmastoahdistusta omalta osaltamme: huoltovarmuus lisääntyy kun pähkinät alkavat menestyä lämpenevässä ilmastossa. Saadaanko muutaman vuoden päästä joulupuuroon mantelit omasta pihasta?

Tästä tekstistä aloitin ensimmäisen oikean blogin pidon opettelun osana omavaraistelijoiden yhteispostaussarjaa. Minun elämäni tapahtuu kasvuvyöhykkeellä 1b. Pienellä taajamapihalla Espoossa elää kanat ja kanit. Parin aarin kasvimaa, monta mehiläispesää ja pähkinälehto löytyvät mökkitontilta Lohjalta.

Linkkejä muihin yhteispostaussarjan blogeihin löydät täältä: